Erikoismittaiset kalusteet keittiöön ja koko kotiin, millin tarkuudella

Erikoismittaisten kalusteiden valmistus on meille arkea, teemme kalusteet aina asiakaslähtöisesti. Standardimittaisilla kalusteilla päästään harvoin toimivaan lopputulokseen. Me suunnittelemme ja toteutamme kodin, jossa arkikin on parhautta. Toimitamme kalusteet millin tarkkuudella tilojesi mittojen mukaan.

 

Kodin ergonomia kuntoon mittatilauskalusteilla

Moni miettii ergonomiaa esimerkiksi työpaikallaan, oletko sinä miettinyt kotisi ergonomiaa?

Esimerkiksi keittiössä vietetään paljon aikaa kokkailun lomassa. Monessa kodissa keittiöstä on tullut tila, johon kokoonnutaan vaihtamaan päivän kuulumiset ruoanlaiton yhteydessä.

On tärkeää, että keittiön toiminnot ovat oikealla korkeudella, jotta keittiöaskareet hoituvat helposti. AINA sanoo EI turhalle kurkottelulle ja kyykistelylle. Teemme kalusteet millin tarkkuudella ja rakkaudella, eikä AINA-kalusteita hankkiessa tarvitse tinkiä toiminnallisuuksista. Kerro meille tarpeesi ja suosittelemme sopivat mekanismit, jotka tekevät keittiöstäsi täydellisen.

 

 

Käytännöllisyyttä etätöihin ja kodin askareisiin

Työpöytä voi olla esillä silloin kun sitä tarvitaan, muulloin sen voi piilottaa vaikka liuku- tai taitto-ovien taakse. Työpöydän korkeutta säätämällä voit tehdä töitä välillä seistenkin.

Käytännöllisyys ja ergonomian tärkeys korostuu myös kodinhoitohuoneessa. AINAn kodinhoitohuoneratkaisuilla luot juuri sinun tarpeeseen ja tilaan sopivan esteettisen kokonaisuuden, jossa myös tilankäyttö ja säilytysratkaisuiden käytännöllisyys on otettu huomioon.

 

 

Erikoismittainen ei aina tarkoita kallista

Ammattitaitoinen suunnittelija osaa yhdistää vakiomittaisia ja erikoismittaisia kalusteita, jotta tilasta saadaan toimiva myös pienemmälläkin budjetilla.

Kalustetehtaamme on suunnitellut linjastot niin, että linjastoilla syntyy sujuvasti ja kustannustehokkaasti myös erikoismittaiset kalusteet.

 

Ota yhteyttä

Jätä yhteystietosi ja olemme yhteydessä 24 tunnin sisällä.

Löydä lähin AINA-myymälä